En minä tiedä. Mutta tuntuu että olen onnellinen. Enkä halua luopua tästä tunteesta, olosta, olotilasta, elämästä, ainakaan ihan heti. Muistan ajan jolloin en uskaltanut iloita, tuntea onnea tai tyytyväisyyttä koska aloin jo valmistautua siihen kuinka matto vedetään seuraavan kerran jalkojen alta. Nyt kun takana on raskas elämänvaihe, elämisen halun menettäminen ja sen uudelleen löytämisen odottaminen, en aio enää jäädä odottamaan seuraavaa pettymystä. Se kuluttaa ja näivettää. Eikä elämäni päämääriin kuulu olla kulunut ja näivettynyt.
En myöskään aio muuttua onnellisuuden ja positiivisuuden lähettilääksi, sellaiseksi ärsyttäväksi hymistelijäksi(hieman henkilökohtaista angstia havaittavissa kenties). En aio elää elämääni paremmin ja pidempään, iloisemmin tai avoimemmin. En asettaa uusia tavoitteita ja lähteä juoksemaan niitä kohti sata lasissa. En aio miellyttää tai olla mukavampi. Ajattelin elää ja olla, nauttia ja hengittää. Suosittelen lämpimästi, tähän asti tämä on toiminut vallan loistavasti.
0 comments:
Post a Comment