Kyllä vain, edelleen hymyilyttää. Paljon on taas tapahtunut, monenlaista ja kaikenlaista. Odotettua ja odottamatonta. Kuolemaa ja ensimmäistä paniikkihäiriötä.
Huolta ja surua toisten huolista, murheista ja menetyksistä.
Sanottuja ja sanomattomia sanoja, huokauksia ja halauksia.
Kilometrejä välissä, liikaa, liian paljon.
Silti hymyilyttää. Silti jaksaa. Silti voi voida hyvin.
Ehkä on aika olla rikki ja sitten olla eheämpi että toiset voivat olla rikki.
Kaikessa karheudessaan elämä opettaa kuinka läheinen on tärkeä,
ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
Jos sinulla on perhe, pidä siitä kiinni. (Sanon tämän siksi että se ei ole itsestään selvää.)
Jos sinulla on ystävä, sano sanat ja pidä huolta.
Jos sinulla on rakas, rakasta kuin viimeistä päivää.
No comments:
Post a Comment