Kaikki hyvin.

Menee hermo tähän elämään. Kaikki on hyvin ja levottomuus kasvaa. En osaa olla. En osaa ajatella näin. En osaa rauhoitella itseäni ja impulssejani. En jaksa aina ymmärtää, odottaa ja kiinnittää ajatuksiani muualle. En jaksa varjella itseäni ja elämääni. En jaksa tulla kohdelluksi näin. Haluaisin elämän menevän eteenpäin. Haluaisin mennä ja tulla niin kuin mieli tekee. Haluaisin tehdä niin kuin oikeasti haluan. Olla vastuuton, ajattelematta huomista, tulevaa tai iankaikkista. Ikuisuuskysymykset painavat hartioita. Kuplassa eläminen ei suju, kun on elänyt sen ulkopuolella. Tuntuu että ei osaa elää kuplan sääntöjen mukaan. Elämäntyyli, jonka tulisi olla seurausta maailman tärkeimmästä ja hienoimmasta ratkaisusta, ei luonnistu, ei suju, ei kiinnosta. Olen rauhoittunut. Yritän tosissani. Olin kauan yrittämättä, se ei parantanut mitään, mikään ei ratkennut. Mutta ei tämäkään hyvä ole. Ehkä olen ihminen, joka etsii ja tavoittelee koko elämänsä läpi jotain ja saa rauhan vasta sitten kun todella pääsee perille. Mutta pääsenkö perille, saanko mitään elämässäni aikaan, onnistuuko mitään, meneekö mikään hyvin, jos en jaksa enkä osaa enkä halua noudattaa kuplan säännöstöä. Säännöstöä joka on minulle ainoa oikea elämäntapa. Säännöstöä johon en voi ja jaksa taipua.

Ja sitten olet sinä. Kohtelet minua miten haluat, koska ymmärrän kyllä. Koska elämässäsi on niin paljon kaikkea pahaa. Koska mikään ei suju eikä onnistu. Mikään ei mene niin kuin sinä haluat. Koska olit onnellinen ennen minuakin. Onko tämä sen arvoista? Rehellisesti sanottuna rakkaani, elämäni oli helpompaa ennen sinua. Olen minäkin luopunut vuoksesi, vaikka olen paljon saanutkin. Mutta koskaan, ikinä, ennen sinua, ei kenelläkään ihmisellä ole ollut minuun sellaisia käyttöoikeuksia kuin sinulla on. Ja sekös raivostuttaa, ahdistaa ja suututtaa. En jaksa tätä ristiriitaa, yrittämistä, parempaa elämää. Menen, koska haluan. Ikävöin, vaikka en halua. Sekin väsyttää. Liikaa paineita, liian vähän keveyttä, sitä tämä varmaan on. Tärkeää ja mielekästä työtä, mutta raskasta. Tärkeitä, rakkaita ihmisiä, mutta vaikeita asioita. Ihana, raikastava liikunta ja paine painonlaskusta ja oikein syömisestä. Usko, joka on aina ollut ainoa voima vaikempinakin aikoina, mutta jonka toteuttamiseen en löydä oikeita ohjeita. Parisuhde, joka kuluttaa enemmän kuin antaa, riipii. Kaunis koti, jossa oveton huone ja hartioille lankeava siistinä pito. En halua asua likaisessa kodissa. Haluan huoneen. Ja oven. Oven, jonka voin sulkea että olisi hyvä olla. Saisi rauhaa. Edes jostain, edes hetkeksi, vaikkakin valheellista. Omaan sisimpään tarvitsisin myös oven. Oven jonka ulkopuolelle voisin sulkea levottomuuden, epätyytyväisyyden, ristiriidan ja ahdistuksen. Oven sisäpuolelle jättäisin itseni, hiljaisuuden ja rauhan. En mitään, tai ketään muuta. En edes sinua.