On kaunis päivä. Kylmä, mutta aurinkoinen. Perjantai-kokous on töissä peruttu ja edessä oleva viikonloppu täynnä kaikkea kivaa. Yritän ajatella auringonpaistetta. Yritän ajatella kaikkia tärkeitä ihmisiä joita tulen viikonlopun aikana kohtaamaan ja näkemään. Yritän olla ajattelematta sitä että taas pitää vastata kysymyksiin asioista, joista en juuri nyt jaksaisi puhua. Kun en itsekään tiedä mitä ajattelen. Kun kaikki ei ole vieläkään selvää ja selvillä. Kun asiat ovat vieläkin kesken. Paluuta menneeseen ei ole, enkä sinne haluaisikaan. Tosissani haluaisin eteenpäin, tulevaan, kevääseen, suunnitelmiin, jopa unelmiin. Mutta jokin painaa rintakehän päällä kuin norsu. Ja vaikka yritän antaa olla, yritän antaa auringon paistaa, niin se jokin vain möllöttää tuossa rinnan päällä. Luulin jo selvinneeni siitä, mutta yksikin näkeminen, kuuleminen, salaisten kätköjen valoon tuominen heittää tasapainon taas sijoiltaan.
Silti, aurinko paistaa, pidän siitä. Nautin valosta ja hitaasti etenevästä ajasta. Jaksan, koska tiedän että mikään ei kestä ikuisesti. Ja se mikä kestää, on vain puhdasta ja hyvää. Joten mikäs tässä, kaunis päivä.
1 comment:
On tänään kaunis päivä... tai sitten ei. Mutta minun blogissani on sinulle tunnustus. :) Käy tsekkaa ja ole muuten vaan armas.
Post a Comment